Kappelisatamantiellä riehunut rakennuspalo on sammutettu

Kappelisatamantien ja Juvikinkadun risteyksessä Hangossa sijaitsevassa rakennuksessa syttyi tulipalo maanantaiaamuna (5.2.). Tulipalo sammutettiin aamupäivän aikana, mutta palon syttymissyy on vielä tuntematon.

Julkaistu:
5.2.2018 13.44

Päivitetty:
5.2.2018 13.44

Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta Kappelisatamantiellä tehtiin noin varttia yli kahdeksan maanantaiaamuna 5.2.

Useampia pelastusyksikköjä oli paikalla pian hälytyksen jälkeen.

Rakennuksessa ei ollut syttymishetkellä ihmisiä tai eläimiä.

Sammutustöitä johtanut Ari Kujala kertoo palon alkaneen kellarikerroksessa sijaitsevasta huoneesta. Oletettavasti kyse oli pannuhuoneesta.

– Palon syy on toistaiseksi tuntematon. Poliisi selvittää sitä. Arvaus on, että kyse saattaa olla jonkinlaisesta teknisestä viasta, Kujala sanoo.

Kyseessä on suuri puurakenteinen talo, jossa on myös ennen liikehuoneistona käytetyt tilat. Tällä hetkellä rakennus on kuitenkin vain yhden perheen asuinkäytössä.

Pelastuslaitos tavoitti heti omistajan.

– Omistajan mukaan kaikki oli rauhallista asukkaiden poistuessa talosta aamuseitsemältä, Kujala kertoo.

Pelastusyksiköt ovat avanneet osia lattiasta ja nyt paikalla on käynnissä jälkivalvonta.

Sammutustöihin osallistui 6-7 yksikköä.

Kommentarer

Regler för kommentarer

Hbl.fi tillåter anonyma kommentarer men skriv sakliga inlägg och respektera andras åsikter. Kritik av andras åsikter är givetvis tillåtet.

På Hbl.fi publiceras kommentarer på svenska och de andra skandinaviska språken. Redaktionen har rätt att redigera eller avlägsna inlägg som är osakliga, är kränkande eller bryter mot lagen.

Alla inlägg efterhandsgranskas av moderatorn. Vem som helst kan anmäla en kommentar. Den kommer då att granskas av moderatorn som fattar beslut om kommentaren får finnas kvar eller avlägsnas. Frågor om Hbl.fi kan sändas till webb@hbl.fi.

Modereringen på Hbl.fi utgår från redaktionens regler men i själva jobbet får vi hjälp av ett utomstående företag, Interaktiv Säkerhet. Företaget är specialiserat på övervakning av artikelkommentarer och anlitas av ett trettiotal svenskspråkiga nyhetssajter, bland dem Vasabladet.fi, Svd.se, Dn.se och Svt.se. Har du ett klagomål gällande modereringen? Ta kontakt med webb@hbl.fi. Klistra gärna in en länk till artikeln i fråga och uppge tidpunkt och under vilket namn kommentaren lagts ut.